lauantai 24. helmikuuta 2018

vieraslistan laatiminen

Kutsut ajattelin laittaa maailmalle ensi vuoden ystävänpäivänä, eli suunnilleen vuoden kuluttua.
Koska vieraat tekevät juhlat, vieraslistan tekeminen on varmasti hääsuunnittelun tärkein kulmakivi. Tärkeää on, että vieraat ovat hääparille tärkeitä ja merkittäviä henkilöitä. Eikä mitään "äidin lempi serkkuja". Me päätettiin, että 120 henkilöä on meidän kipurajoilla vierasmäärän suhteen.

Tässä vaihees totesin, että tahtoo -sovellus sopii vieraslistan räätälöintiin hyvin. Sinne saa kätevästi kirjattua sitte myöhemmin ketkä ovat ilmoittautuneet sekä suunniteltua myös istumajärjestyksen.


Me lähdettiin vieraslistan suunnitteluun ensin rajaamalla kutsuttavat sukulaiset. Päätimme rajata kutsutut täteihin ja setiin sekä niihin serkkuihin perheineen joiden kanssa olemme eniten tekemisissä. Alle 10 vuotiaita kertyy sukulaisista 7kpl, joista kaikki ovat vähintään 2-vuotiaita, jos ei tule lisävauvoja. 

Kavereiden rajaaminen olikin haastavampaa ja osittain edelleen kesken. Lähimmät kaverit oli tottakai helppo heittää listalle, mutta mihin sen rajan sitten vetäisi? Kavereiden lapset jätetään ulos kutsusta. Tiedän heidän tulevan mieluusti juhlimaan ilman lapsia.

Tällä hetkellä ehkä listalla on henkilöitä, joiden kanssa ollaan tekemisissä ehkä pari kertaa vuodessa. Mutta aiemmassa elämäntilanteessa heidän kanssaan on oltu tekemisissä lähes päivittäin.
Toiset ehkä listalla on mun työkaverit. Meillä on hyvä työporukka, joten sen puolesta kutsut olis ihan oikeutettuja. Maurin työkaverit on automaattisesti listalla, koska niiden kanssa vietetään vapaa-ajallakin aikaa. 

Ilman näitä ehkä tyyppejä häävieraita kertyis, hääpari mukaan lukien, 109. Matkaa 120 vieraaseen on siis vielä. Houkuttelisi kyllä pitää täysin lapsettomat häät, sillä silloin päästäisiin suunnilleen 100 henkeen. Mielestäni kyllä lapset kuuluvat häihin, varsinkin sukulaislapset, joten näin ollen lapset kutsutaan.

Muilla pään vaivaa vieraslistan kanssa?

-Elina

torstai 22. helmikuuta 2018

viimeaikaisia juttuja

 Kuinka nämä viikot näin vieriikään, että siitä on jo viikko aikaa ku kirjotin viimeksi. Edelleen samat luonnokset odottaa julkaisuaan jne ja uudet teksti-ideat vaan putkahtelee päähän joka päivä. Täytynee aktivoitua nyt loppuviikon aikana enemmän.

Tässä kuitenkin pikainen paluu viime viikonloppuun isäni viisikymppisille. Juhlat pidettiin erään pitopalvelun tiloissa Kauhajoella. On se vaan helppoa järjestää juhlat, jonne pitopalvelu hoitaa kaiken. Itse tarvitsee vaan ilmestyä paikalle ja hoitaa mahdollisen ohjelman. Vähän alkaa hirvittää, kuinka hyvin mun hermot kestää kaiken meidän aika pitkälti DIY häiden väkertelyn. Onneksi ollaan aikaisin liikkeellä.


Pitopalvelun peruspakettiin kuului perus kermakakku. Kakku oli todella hyvää, kosteus oli ihanteellinen ja koristelukin odottamattoman hyvä. Vaikka paljon kakkuja tullut tässä katseltua, en jotenkin osannut ajatella, että perus kermakakkuun sopisi tällainen koristelu. Ei tarvitsekkaan olla perinteinen mansikkakakku, vaan se on koristeltavissa modernilla tavalla.

epäonnistunut parisuhdeselefie
-Elina

torstai 15. helmikuuta 2018

kriteerit häävalokuvaajalle

Oon jo jonkin aikaa seuraillu instagramis mun silmää miellyttäviä valokuvaajia.

Itse pidän kuvista, joissa on kontrasteja, harmoniaa ja värejä. Tietysti olisi myös kiva, että tuleva potretti sopisi meidän kihlakuvan pariksi.

meidän kihlakuva (kuvannut mun veli)
Jonkin verran Facebookin Häät kuviksi -ryhmää seuranneena, oon tietoinen, että tarjontaa hääkuvaajiksi löytyy aina ammattilaisista harrastelijoihin. Monesti ryhmässä oon kuitenkin yllättynyt, kuinka huonosti aloittajan toiveita kunnioitetaan esim. budjetin suhteen.

mustavalkoista (kuvannut mun kummitäti)
Meillä on budjetoitu häiden valokuvaukseen 1000€, sillä meille tulee myös videokuvaaja.
Häävalokuvaajalta odotamme rentoutta ja taitoa osata tallentaa hyviä tilannekuvia.
Tarkoituksena on, että valokuvaus alkaisi firstlook kuvilla ja potreteilla sekä ryhmäkuvilla ennen vihkimistä. Yhteensä olen suunnitellut noin 8-9 tunnin mittaista dokumentaarista valokuvausta.

väririkasta (kuvannut mun veli)
Nyt on aika ilmiantaa hyviä valokuvaajia!

-Elina

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

musiikkia häissä


Oman bänditaustani vuoksi, musiikki on mulle tärkeä tunnelmanluoja.

Bändi me ollaan sovittu jo suunnilleen vuosi sitten. Siitä tulikin mieleen, että senhän voisi jopa esitellä jossain vaiheessa. Lisäksi ollaan ajateltu, josko eräs kaverini tai isäni laulaisi kirkossa. 

Hääpaikalla soitetaan taustamusiikkina esim. ruokailun ajan spotifylistaa ja bändin lopetettua soitetaan toista listaa, mikäli tanssijalka vielä vipattaisi.

kuva pixabay
Aloin siis jo keräämään yhtä isoa soittolistaa soittolistaan tästä. Kerään ensin yhteen isoon listaan biisejä, joita voidaan esittää bändille soittolistaan ja taustamusiikiksi. Myöhemmin erottelen omat listansa niin taustamusiikille kuin illan kreisibailailuille tämän ison listan avulla.

Meidän häätanssibiisi ja kirkossa esitettävän biisin valinta onkin vaikeaa, koska meille tärkeitä biisejä on kerääntynyt. Aika nopeesti ne suosikit on muokkautunu, kun oon tota isoa listaa alkanu keräämään ja kuuntelemaan. Suosittelen siis tapaa jokaiselle. :)

Onko muilla jo ideoita musiikin suhteen?

-Elina

torstai 8. helmikuuta 2018

häät ja ekologisuus

Nykyään yhdeksi häätrendiksi voitaisiin laskea ekologisuus. Meidän häiden kohdalla ekologisuus tarkoittaa sekä rahan maltillista käyttöä, että kierrättämistä.

Itse en ole mikään kiinakrääsän hamstraaja, eikä se tule olemaan osana myöskään meidän häitä. Pyrin pärjäämään ja suunittelemaan häämme jo olevilla astioilla ja tavaroilla tai sopivan puutteessa DIY-projekteilla.

Luonnon kukkia olis ihana päästä hyödyntämään, mutta meidän ikäväksemme kesäkuun alku ei ole vielä luonnonkukkien kulta-aikaa. Jotain luonnonvaraisia heiniä olen suunnitellut kukkien kylkeen, mutta siitä varmasti juttua myöhemmin.

En myöskään halua tuhlata turhaa rahaa hiuksiin, ripsiin tai kynsiin. Asiaan on kaksikin syytä. Hiusten ja ripsien pidennykset eivät vaan yksinkertaisesti ole mun juttu. Toisekseen, haluan koittaa kasvattaa hiuksia ja vahvistaa kynsiä luonnonmukaisilla keinoilla. Kuten monipuolisella ruokavaliolla ja veden juonnilla. 


Seuraavaksi luontevana tässä listalla varmasti monen mielestä olisi vegaaninen ruoka. Mutta mun mielipide ekologiseen ruokaan on lähes päinvastainen nykyaikaiseen trendiin nähden.

Koska olen maatilantyttöjä, oon saanut seurata Suomalaisen ruuan viljelyä ruohonjuuritasolla. Ja niillä eväillä, voin kertoa kaikille, että Suomalainen ruoka on maailman puhtainta. Ei väliä puhutaanko lihasta vai kasviksista. Suomen lainsäädäntö pitää tästä huolen.

Meidän ekotekoihin siis kuuluu vain Suomalaisen ruuan tarjoilu. Lähiruoka tulee läheltä, eikä tällöin esim. lihan säilömiseen ole käytetty suuria määriä energiaa. Myös ruuan kuljetusmatkat on minimoitu.
Esimerkkinä soijapapu tuodaan lähes aina ulkomailta, koska sen viljely Suomessa ei ole vakiintunutta. Onko siis tofu sittenkään se ekologisin vaihtoehto, vielä kun verrataan Suomen viljelyssä käytettävien torjunta-aineiden käyttöä esimerkiksi Keski-Euroopan vastaaviin. Suomessa sitä valvotaan ja rajoitetaan tiukasti lainsäädännön avulla kuin muualla maailmassa.

Tiesittekö, että esimerkiksi Suomen lainsäädäntö kieltää eläinten liiallisen kuljettamisen tilalta teuraaksi. Näin ollen esimerkiksi Atria pystyy mainostamaan perhetilan tuotteita, koska eläimet kuljetetaan vain lähimmälle teurastamolle.

Asiasta kiinnostuneena itsellä olisi paljonkin sanottavaa ruuan tiimoilta. Ehkä jätän tämän kuitenkin väin tähän.
Käyttäkää siis suomalaisia tuotteita! :) 

-Elina

lauantai 3. helmikuuta 2018

sulho äänessä

Tässä pieni tutustumispläjäys muhin ja mun mietteisiin Elinasta. Häiden lähestyessä voin varmasti avata vähän omalta kannaltani meidän häitä, mutta aloitetaan tällaisella helpolla kyselyllä.

Nimi ja ikä? Mauri, 27v
Pituus? 183
Mitä teet työksesi? rekkakuski
Mitä tulevaisuuden haaveita sinulla on? omakotitalo ja muksuja
Kolme maata/kaupunkia mihin haluaisit matkustaa ja miksi? jenkit, Puola ja kiertää Aasiaa.
Mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle? Elinan ja kirveen
Miksi olet maailman paras poikaystävä? meitä hyviä on vaan niin pirun vähän

Las Palmas 2015 
Tyttöystävästä..
Asia mitä teet usein, mistä hän ei pidä? pitkään nukkumista ja pitkiä työ reissuja
Mikä on parasta teidän suhteessa? avoimuus ja joustavuus
Mitkä asiat hänessä kiinnittivät ensimmäisenä huomiosi? ulkonäkö ja huumori
Miten hän on muuttunut sillä ajalla kun olette tunteneet? aikuistunut
Missä näet teidät 10 vuoden kuluttua? omassa talossa ja muutama muksu ehkä sekä kissa
Mikä tekee hänestä paremman kuin muista naisista? koska hän on minun oma Elina
Mitä hän osaa erityisen hyvin? palauttaa minut takas maan pinnalle jos suunnittelen jotain liikaa
Missä hän on huono? kaikessa niissä missä hän ei ole hyvä
Mikä on hänen ärsyttävin tapa? turha stressaaminen
Mikä on hänen inhokkiruoka? kanan koivet
Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä? rahkaa


PowerPark 2017
Jos leipoisit hänelle kakun, millainen se olisi? hyvä kolmen suklaan kakku
Mikä saa hänet ärsyyntymään? minun kiukuttelu
Entä piristymään? suklaa ja hemmottelu

-Mauri